Search
  • Jekku Ry

SMOD kuraattori olikin mulkku jätkä!

Internet kiehui maanantaina, kun Stoned Meadow Of Doom kuraattoori osoittautui rasistiksi.

Stoned Meadow Of Doom, tai lyhyemmin SMOD, on vuonna 2013 avattu youtube-kanava. Kanavan pääsisältöä ovat kokonaisten albumien julkaisut youtubevideoina. SMoD:illa on noin 352-tuhatta seuraajaa youtubessa. Raskaaseen musiikkiin keskittyvän kanavan on perustanut Yhdysvaltalainen Clint Beed.



Näin Clint vastaa Acid Mammoth-yhtyeelle, joka pyytää poistamaan levynsä SMOD-kanavalta.



Internetissä on tänään kiehunut, koska yhden youtuben seuratuimman raskaan musiikin kanavan pääkuraattori on osoittautunut jonkin sortin rasistiksi. SMODia on jo pidemmän aikaa kritisoitu muiden kanavien tahallisesta kiusaamisesta, esimerkiksi perättömien tekijänoikeusilmoitusten tehtailusta, sekä epäasiallisesta käytöksestä bändejä kohtaan. Clint Beed on myös solminut yhtyeiden kanssa sopimuksia, joita on pidetty epäreiluina. Kritiikki ryöpsähti maanantaina aivan uusiin mittasuhteisiin, kun Luca Piazzalonga jakoi kanavan kuraattorin some-sekoilusta pidemmän kirjoituksen kuvakaappauksien kera. Kuvakaappauksissa kanavan perustaja vaikuttaa toitottavan antisemitististä ideologiaa.





Raskaan musiikin piirejä pidetään laajalti varsin suvaitsevana ja tapaus onkin varmaan siitä syystä kerännyt paljon huomiota. Asiasta on keskusteltu avoimesti skenen facebookryhmissä. Kommenttikentissä on näkynyt paljon vihaa ja turhautumista, sekä myös tukea kanaville, jotka ovat jo aikaisemmin nostaneet epäkohtia esiin. Moni on halunnut välittömästi sanoutua irti kaikesta SMODiin liitetystä rasistisesta, naisvihamielisestä ja homofobisesta sisällöstä. Myös monet yhtyeet, kuten Acid Mammoth, Tortuga, Savanah, Devil's Witches sekä Dopelord, halusivat tuoreeltaan sanoutua kanavasta irti ja pyysivät Herra Beediä poistamaan materiaalit youtubesta.



Aika näyttää kaatuuko youtube-jättiläinen vai kompasteleeko vain. Me Jekku Ry:ssä suosimme fyysistä julkaisua. Support your local underground!

167 views0 comments

Recent Posts

See All

© 2020 Jekku ry 

Markkinakuja 1 B 34, 05400 Jokela

  • Facebook Clean
  • Twitter Clean
This site was designed with the
.com
website builder. Create your website today.
Start Now